Useimmiten bussit toimivat liikenteessä asiallisesti, mutta välillä tulee tilanteita, jolloin toivoisi niiltäkin hieman huomaavaisuutta.
Päivittäin jännitysmomentteja tuovat erityisesti pysäkeillä olevat bussit, sillä aina ei ole varma, milloin se on sieltä lähdössä. Periaattessa bussilla on aina etuajo-oikeus pysäkiltä lähtiessä, mutta se ei merkitse, etteikö heidänkin pitäisi varoa muuta liikennettä. Jotkut nimittäin laittavat vilkun päälle ja lähtevät välittömästi pysäkiltä, luottaen henkilöautojen reagointikykyyn ja jarruihin.
Toki bussille tulee antaa tietä, kun se laittaa vilkun päälle ajoissa, mutta ihan rinnalla olevan auton voi sentään päästää ohitse ja varmistaa, että perässäkin olevat ehtivät hidastaa. Nykyään täytyy aina tähyillä, että onko bussiin nousemassa vielä pitkä jono ihmisiä vai onkohan se jo lähdössä, vaikkei vilkku olekaan vielä päällä.
Yksi ihan muuhun liittyvä tilanne kävi myös hiljattain:
Sairaalasta tuovaa tietä pitkin oli ambulanssi kääntymässä T-risteyksessä oikealle ja sen perässä oli bussi kääntymässä vasemmalle. Itse olin ajamassa suoraan suuntaan, jonne bussikin oli tulossa ja takana oli pitkä letka muita autoja.
Ambulanssi ilmeisesti peitti bussikuskin näkyvyyden tehokkaasti, sillä bussi oli tulossa kovaa vauhtia kylkeen vasemmalta. Onneksi se sentään jarrutti, mutta jäi kuitenkin pitkälle omalta vasemmaltaan tulevien kaistalle, josta oli jo autoja tulossa. No, sairalaan ainakin olisi ollut lyhyt matka…

Aikamoisia tilanteita kyllä!
Kirjoittanut: Nia | 5.10.2008 klo 18.47
Just eilen kysyin liikenneopettajana toimivalta kaveriltani linja-auton väistämisestä ja tosiaan ymmärsin että sillä hetkellä kun linkki laittaa vilkun päälle vaikka olisit miten lähellä sen perää jo mutta et rinnalla niin väistät. Siinähän sitten katsoo silmä kovana et meneekö ihmisiä vielä sisään vai joko linkki ois lähdössä.
Aina jos mä ajan linkin kylkeen (kun se poistuu pysäkiltä mun eteen) niin mä oon maksaja. Sit kun se ajaa mun kylkeen niin sit se on maksaja. Tällainen tiivistettty ohje tuli tuolta kaverilta.
Kirjoittanut: Jenni | 31.10.2008 klo 9.48
Kiitos selvennyksestä, Jenni :)
Siinä on sellainen harmaa alue, missä on vaikea arvioida, että onko parempi ajaa ohi vai ehtiikö iskeä jarrut pohjaan turvallisesti (jos perässäkin on muita).
Väistäminen ei ole varmastikaan mikään ongelma useimille, jos he vain ehtivät ajoissa hidastaa, kun bussi kaartaa pysäkiltä eteen.
Kirjoittanut: Teiden Tollot | 31.10.2008 klo 9.59