Pari viikkoa sitten kirjoitin eräästä illasta, jolloin huonoissa olosuhteissa tuli vastaan ainakin kaksi tolloa.
Toinen ja hieman vaarallisempi tilanne tuona iltana oli jonkin matkan päässä edellisestä puskurissaroikkujasta. Useimmiten vilkkaasti liikennöidyllä väylällä on monia kohtia, joissa saa odottaa pitkään, ennenkuin kääntyminen vasemmalle onnistuu turvallisesti. Nyt eräässä kohdassa oli kolme autoa odottamassa pääsyä risteykseen, kun autoja tuli tasaisesti molemmista suunnista.
Ilmeisesti jättämäni turvaväli näytti sen verran houkuttavalta, että joku päätti karauttaa eteeni punaisella Escortillaan viime hetkellä. Onneksi aavistin tämän ja jalka oli jo valmiiksi jarrulla ja muu ei auttanut, kuin iskeä jarrupoljin pohjaan niin, että abs:t vain rytisivät. Auto piti pysäyttää kokonaan tällä 50:n alueella, ettei olisi törmännyt tähän eteen kiilanneeseen. Taisi muuten olla kohdallani ensimmäinen kerta, kun auton torvelle tuli kunnolla käyttöä. Jos olisi ollut liukas keli tai ihan takana joku kiinni, niin olisi voinut tulla pahaa jälkeä.
Sattumalta myös eilen oli taas huono sadekeli ja ihan samanlainen (mutta eri värinen, kuin pari viikkoa sitten), valtava Volvo oli taas takapuskurissa kiinni, kun ajelin muun liikenteen tahtia Kehä II:lle päin. Kieltämättä edessä ajeli jälleen joku hieman varovaisemmin, mutta eipä sille mitään voi, vaikka miten takana roikkuisitte – omaa turvaväliäni en pienennä, sillä ei se vaikuta vähäänkään siihen, miten nopeasti pääsee perille.

No huh. Täpärällä on ollut..
Kirjoittanut: Nia | 17.11.2008 klo 22.06